Yksisarvisen perässä Lapväärtinjoella

Tietoaperhokalastuksesta –tiimin yhteinen kausi käynnistyi viimein pitkän talven jälkeen. Allekirjoittaneella oli kyllä kuitenkin vyöllään kaudelta 2023 jo yksi sumarireissu Huuhtajankoskelle ja kalastusta Helsingin rannoilla on jo noin viitisen kertaa takana. Kauden ensimmäinen yhteinen reissu vei meidät Lapväärtiinjoelle jahtaamaan tuota merten yksisarvista, meritaimenta. Reissun ajankohta ja käytössä oleva aika vaikuttivat herkulliselta – kalentereissa varaus 27.4 – 30.4, eli monta päivää aikaa saada meritaimen siiman päähän. Tai vaihtoehtoisesti kerätä kokemuksia niin kuin normaalisti. Oletusarvo oli myös se, että kevät olisi jo pitkällä, jokivesi sopivan lämpöistä ja nousukalat innokkaina odottamassa perhojamme näytille. Tämä mielikuva ei ehkä täysin toteutunut vaikka aikaa kalastukselle kyllä oli. Lapväärtinjoen kalastuksesta ja välineistä löytyy muuten oma julkaisu, joten käykäähän lukemassa sekin täältä. Niin, tosiaan olimme matkassa yhdessä arvoisien seuralaistemme, Nakkilan seudun koskikalastajien kanssa. Itse tapasin lähes kaikki ensimmäistä kertaa ja oletusten mukaisesti kaikki olivat huipputyyppejä. Loistavia oppeja, muiden kokemuksia ja tarinoita sekä tietysti ystäviä tarttui tältä reissulta mukaan.

Mutta reissu alkoi kuten kaikki reissut: mitä, missä, milloin, miten ja millä. Muistaakseni reissun ajankohta lukittiin tammikuussa eli näitä kysymyksiä ehti kyllä pyöritellä pitkään mielessä sekä seuran whatsapissa. Valmistelut siis käyntiin selvittelemällä millainen Lapväärtinjoki on, mihin ajankohtaan reissu ajoittuu, millä vavalla tai siimoilla kalastus onnistuu parhaiten ja tietysti mitä perhoja rasiassa pitäisi olla. Kuten blogissa on tullut aikaisemmin todettua, niin valtava apu avoimien asioiden suhteen olivat kalakaverit sekä seuralaiset (tai sama asiahan nämä ovat). Jokaiseen kysymykseen kyllä sai vastauksen eikä mitään jäänyt arvailujen varaan. Etuna mainittakoon myös se, että Nikke oli jo aikaisemmin käynyt Lapparissa ja kalapaikat olivat jo entuudestaan tiedossa.

Matka kohti Lapväärttiä käynnistyi torstaina aamulla Kalasatamasta klo 5. Aikaisin lähdettiin liikkeelle, jotta oltaisiin pelipaikoilla hyvissä ajoin ja aikaa riittäisi kalastukselle. Eikä kello tainnut olla hirveästi yli klo 10 kun perhot ensimmäisen kerran koskettivat kuohuja. Välineistä todettakoon sen verran, että itsellä työkaluina olivat 15' #10/11 sekä 13,2' #8 luokkaiset kaksikätiset vavat. Perhosiimoina itsellä olivat kellu ja inter -rungot sekä S1/3, S2/4 ja S4/6 –tipit. Lapväärtinjoen virtaaman vaihteluväli torstain ja sunnutain välillä oli 55 m3/s – 31 m3/s. Torstaina olisi siis voinut olla vielä synkempiä siimoja mukana, ainakin runkojen osalta mutta näillä mentiin. Eikä se menoa haitannut nimittäin iltapäivällä tärähti ensimmäisen kerran kun meritaimen oli kiinni. Väsytys ei lopulta vienyt hirveästi aikaa. Kala meuhkasi hetken aikaa pinnalla ja sen jälkeen otti täyden sprintin kohti minua. Siinä oli hieman jo kiire kelan, jotta siima pysyi kireällä. Kuitenkin pari minuutin jälkeen kala oli teilattuna rantavedessä odottamassa nopeita kuvia ja vapautusta. Kaiken jälkeen kuitenkin 67 cm kala oli uinut takaisin jokeen ja reissu oli saanut mahtavan alun! Torstaina mökkiin suunnattiin takaisin illasta noin 10 aikaan illalla. Pitkä kalastuspäivä siis takana mutta silti kokoonnuttiin seuralaisten kanssa kotaan jakamaan ja kuuntelemaan toistemme tarinoita. Saattoi siinä muutama keskiketteräkin mennä.

Perjantaihin herättiin kuitenkin klo 8 tietämillä täydessä mielen sekä hengen voimissa. Aamupalat naamaan ja siitä sitten heti kalaan. Kalastuspäivälle tuli torstain tapaan samalla tavalla mittaa eli illalla myöhään palattiin mökkiin tarinoimaan seuralaisten kesken. Oikeastaan samaa, hyväksi havaittua kaavaa, noudatettiin myös lauantaina. Meidän tiimi ei loppureissulla onnistunut saamaan enää kaloja ylös vaikka molemmille osui yksi tärppi perjantaina. Muut Nakkilan seuralaiset kuitenkin kunnostautuivat ja kalaa kuitenkin joka päivä saatiin. Siitä oma havainto oli se, että kaloja saatiin erilaisilla tekniikoilla. Omat tapahtumani tulivat vapaaseen uittoon ja toiset saivat tapahtumansa antamalla perholle liikettä perhovavalla. Tässäkin oppina se, että yhtä ja ainutta toimivaa tapaa ei tästäkään löytynyt. Yllätys yllätys.

Uittotyylien lisäksi itseäni mietityttivät perhot. Minulla ei oikeastaan ollut varsinaisia tai yleisesti käytettyjä meritaimenperhoja enkä saanut niitä sidontapenkistä ulos ennen reissua. Onnistumisia ja tapahtumia tuli kuitenkin siitä huolimatta. Eli silläkään ei omista ennakkoluuloista poiketen ollut ainakaan ylitsepääsemätöntä vaikutusta. Myös seuralaisten kanssa jutellessa huomasin, että osa tykkäsi kalastaa saman tyylisillä tai kokoisilla perhoilla. Rohkeasti siis vaan liikkeelle niillä perhoilla, jotka rasiasta löytyvät. Vedessä perho kalastaa aina paremmin kuin rasiassa.

Sunnuntaiksi ja paluupäiväksi oli luvattu sateista säätä. Kalastukseen suhtauduttiin siis varauksella ja varmuudeksi purettiin vavat jo lauantaina illalla. Ajateltiin, että ne on mukavampi kasata aamusta uudelleen kun purkaa niitä vesisateessa. Ennusteet pitivät tällä kertaa paikkansa ja sunnuntaihin herättiinkin sateessa. Päädyttiin siihen, että kalaan ei enää lähdetä vaan suunnataan aamutoimien ja siivouksen jälkeen kohti Helsinkiä. Siellä jo Vappuriennot odottelivat. Äkkiseltään tämä reissu täytti normaalit tunnusmerkit: kalastus oli haastavaa, saalista tuli vähän, olosuhteet eivät olleet parhaimmat mutta seura oli mitä mahtavinta. Aivan varmasti keväällä suunnataan viimeistään uudestaan Lappariin. Päätetään reissuraportti yhteen asiaa, jonka myös itse todistin todeksi. Lapväärtinjoella tuulee AINA vaikka ennusteet näyttäisivätkin vaatimatonta ja leppoisaa 2 m/s etelätuulta.

Antti, Tietoa perhokalastuksesta