Rolf Pilve - Matkani perhokalastajana
Perhokalastus ja kalastus ylipäätään on ollut läsnä elämässäni jo aivan pienestä pitäen. Polte kalastukseen sai alkunsa isäni kautta, joka on varsin innokas ja kaikkiruokainen kalamies. Ensikosketus kalastukseen tuli hyvin tyypillisesti virvelillä ja mato-ongella ahvenia, särkiä sekä haukia narratessa. Lohikaloihin ensikosketus tuli sangen saalisvarmassa ympäristössä kirjolohilammella, tosin sinnekkin onnistuimme tekemään mp-reissun. Siinä taisi olla kärsivällisyys vanhemmilla koetuksella, kun pikkupoika puhisee kiukusta kalan pitäessä suunsa visusti kiinni.
Ensimmäiset perhot tuli sidottua jo hyvin varhain, tosin vesissä ne eivät ole uineet tietääkseni kertaakaan.Perhonsidonta ja perhot näyttelivät suurta roolia lapsuudessani. Isän perhorasioiden sisältöä oli kiehtovaa tutkia ja sieltä tuli otettua mallia ensimmäisiin sidoksiin. Muistan myös elävästi kaksi kirjaa, jotka innostivat entisestään orastavaa perhokuumetta. Wanhat Suomalaiset Lohiperhot(Lauri Syrjänen & Pertti Kanerva) resepteineen ja kuvineen teki vaikutuksen, ja muistan sitoneeni monia levysiipisiä lohiperhoja kirjan mallin mukaan. Eivät ne kyllä näyttäneet yhtään kirjan sidoksilta, mutta varmasti ihan hyviä kalaperhoja ne olisivat olleet. Toinen merkittävä kirja oli Perhokalastus ja 100 ottiperhoa (Veikko Hiltunen & Timo Hyytinen). Siinä käsiteltiin ytimekkäästi perhokalastuksen tekniikoita, varusteita, entymologiaa sekä ottiperhoja ja sen kautta polte päästä koskille kasvoi entisestään.
Ensimmäiset perhoreissut kohdistuivat Viinikanjoelle sekä Vilppulankoskelle, kohdekalana kirjolohi. Isäni oli käynyt Viinikanjoella jo hyvin pitkään kalassa ja muistan useita tarinoita hienoista taimenista. Ikävä kyllä taimenet jäivät tavoittamatta, mutta ensimmäiset kirjolohikontaktit saavutin. Vilppulankoskelle sijoittuu tärkeä muisto hieman myöhemmältä ajalta, kun teimme serkkupojan ja kaverin kanssa ensimmäisen yön yli -reissun koskelle. Heinäkuinen keli oli kohdillaan ja osuimme niskalla hämärän tullessa isoon hyönteikuoriutumiseen. Sen seurauksena kirjolohet olivat melkoisella purulla ja kalakontakteja olikin melkein joka heitolla. Reissusta jäi monia muitakin hauskoja muistoja yhdessä koetusta jokivarsielämästä.
Teini-ikäisenä kalastusharrastus jäi vähemmälle, sillä rumpujensoitto vei minut täysin mukanaan. Perhokalastus tuli uudelleen kuvioihin kevään 2013 aikoihin. Olin muuttanut opiskelujen perässä Helsinkiin muutamaa vuotta aiemmin ja oppilaitoksen ollessa Helsingin Arabiassa, tapasin usein ajaa Vanhankaupunginkosken ohi ja jostain syystä päädyin googlailemaan Vantaanjoen kalastuksesta. Päädyinkin melko nopeasti Viikkiin Ruodon myymälään hommaamaan kahluuvarusteet, hain porukoilta vanhan perhosetin ja ostin Vantaankoskelle vuosiluvan. Innostus harrastukseen roihahti väkevästi - kun en ollut kalassa, ahmin tietoa perhokalastajat.netistä ja Youtubesta. Kesällä 2013 ostin ensimmäisen nymfisettini ja innostuin todella paljon nymfikalastuksesta sekä sen tehokkuudesta. Koen, että opin joen luvusta ja kalojen sijainnista tärkeitä oppitunteja nimenomaan nymfaamisen kautta. Seuraavat pari kautta kalastukseni oli pääsääntöisesti nymfikalastusta ranskalaisella perukkeella.
Pari vuotta myöhemmin järvitaimen alkoi kiinnostaa ja ryhdyin käymään Suomen keskiosien taimenkoskilla kalassa, joista koskista Läsäkoski oli kenties se kaikista mielekkäin kohde. Pidän Läsän monimuotoisuudesta ja siellä olen karkuuttanut myös elämäni ylivoimaisesti isoimman järvitaimenen. Noin 20 minuutin väsytyksen jälkeen kala onnistui katkomaan siimat juuri ennen haavitsemista ja kala kummittelee vieläkin mielessäni silloin tällöin.
Toukokuu 2018 näyttelee tärkeää ajankohtaa kalastusharrastukseni kannalta. Teimme isäni kanssa ensimmäisen yhteisen lohireissun Mörrum -joelle. Koen, että juuri Mörrum on tehnyt niin suuren vaikutuksen minuun, että pidän sitä nykyään kotijokenani ja rakkaimpana kalapaikkana. Joen kalastuskulttuuri, miljöö sekä yhteisöllisyys ovat ainutlaatuisia. Onnistuin myös taltuttamaan täysin untuvikkona ison lohen toisena kalastuspäivänä - lohi tietysti katkoi siiman melko nopeasti. Se onkin ollut ainoa kerta, kun olen saanut pidellä aitoa majlaxia siiman päässä. Tapahtuma kuitenkin sytytti todella voimakkaan palon lohenkalastukseen ja perhokalastukseni onkin keskittynyt lähes sataprosenttisesti lohen ympärille sen jälkeen. Lohta olen käynyt kalastamassa Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa eri joilla, mutta edelleen Mörrumilla on oma paikkansa minun sydämessäni. Syksyisin viihdyn myös hyvin kotimaassa Kymijoella sekä Nakkilan koskilla lohen ja meritaimenen perässä.
Meritaimen on lohen lisäksi toinen kiinnostukseni aihe ja sen kalastus virtavesissä on lähellä sydäntäni. Aloitan sesongin Nakkilassa tai Lapväärtinjoella talvesta riippuen huhtikuun puolivälin tienoilla ja usein tämä ajankohta onkin yksi kauden kohokohtia toimien samalla kauden avauksena. Toinen tärkeä ajankohta meritaimenen suhteen ajoittuu elokuun puoliväliin: aikataulun salliessa teen meritaimenreissun Ruotsin lappiin. Tämä on kiehtovaa kalastusta usein täysin kelluvilla siimoilla ja hyvin pienillä perhoilla, välillä hyvinkin haastavista pooleista. Veden lämpötilan salliessa nautin myös meritaimenkalastuksesta Vantaanjoen vähemmän kalastetuilla koskilla. Pidän kovasti näiden koskien kalastuksen teknisestä luonteesta ja usein kala pitääkin narrata postikortin kokoisesta montusta tai kivenkolosta. Käytän usein 10" 8# vapaa vähän järeämmällä monorigillä tähän tarkoitukseen, jolloin voin onkia tehokkaasti sekä putkiperhoilla että nymfeillä ilman toista settiä. Omalla tavallaan ympyrä on sulkeutunut, kun olen löytänyt Vantaanjoen uudelleen meritaimenkalastuksen kautta.
Kauden pääreissu sijoittuu usein syyskuun puoliväliin Mörrumille, jossa pyrimme isäni kanssa kalastamaan vähintään viikon. Syyskuu on ajankohtana jänittävää aikaa, sillä joella on mahdollista tavoittaa asentolohia sekä todella isoja nousutaimenia. Jokimaisema on myös vielä vehreää ja kaloja voi tavoittaa koko joen mitalta. Joki tarjoaa lukemattoman määrän upeita pooleja kalastettavaksi.
Perhokalastuksesta on kehittynyt minulle tärkeä voimavara, joka tasapainottaa melko hektistä muusikon arkea. En tiedä voinko puhua pelkästä harrastuksesta, sillä käyn ajatuksissani läpi jonkun poolin kalastamista tai siimavalintoja joka päivä. Ehkä kyse onkin enemmän elämäntavasta. Parasta antia kalareissuissa ovat yhdessä vietetty aika, luontokokemukset ja usein täydellisen flow-tilan saavuttaminen. Menetän usein ajantajun täysin kalastaessa ja pääkoppa nollautuu täydellisesti, minkä jälkeen on mukava palata arkiaskareisiin. Tulevat kalareissut pitävät mielen virkeänä ja haaveilen sekä suunnittelen seuraavia reissuja melkein päivittäin. Reissuhaaveet pyörivät pääosin lohen ja meritaimenen ympärillä, mutta olen huomannut myös orastavaa kiinnostusta saltti- ja viidakkokalastusta kohtaan. Kirjoitan tätä blogikirjoitusta Stratovariuksen Etelä-Amerikan kiertueelta lennolla Ecuadorista Santiago De Chileen ja seuraava kalastusreissu häämöttää viikon päässä Costa Ricassa kesken kiertueen, Machaca-nimisen kalan merkeissä. Yksi haave on siis jälleen toteutumassa!
Rolf Pilve