Miika Taskinen - Pohjois-Norjan kalavesien kasvatti

Perhokalastus harrastukseni alkusoitot näkivät päivänvalon mökkimme laiturilta minun ollessa reilu kymmenvuotias nassikka. Ennen sitähän kalalla oli toki kuljettu isän kanssa, milloin ongella ja milloin virvelillä, mutta perhokalastus oli silloin täysin uusi tuttavuus. Isäni ei perhokalastanut, joten hyppy syvään päätyyn piti tehdä aivan yksin. 

Ensimmäiset kesät kuluivat pitkälti heittoa opetellessa ja haukia sekä ahvenia narraillessa kunnes isäni ystävä kutsui minut mukaan Norjaan, jossa oli tarkoituksena kalastaa harjusta, taimenta, sekä siikaa. Ne muistot kyseiseltä reissulta kantavat vielä tänäkin päivänä eikä se into ole mihinkään kadonnut, vaan päinvastoin. Kyseisestä reissusta muodostuikin jokavuotinen perinne, kun isäni ystävän molemmat pojat innostuivat myös perhokalastuksesta. Saimme siis ainutlaatuisen mahdollisuuden kalastaa joka kesä viikosta kahteen Pohjois-Norjan upeilla ja kirkkailla kalavesillä. Kalastin toki myös Suomessa, milloin erämaapuroilla ja milloin isommilla virroilla, kuten Ounasjoella. Tuli sitä koluttua isän kanssa sillon myös muita Lapin hienoja jokia kuten Naruskaa, Värriötä ja Kairijokea.

Vuodet vierivät ja oppeja sekä kehitystä oli alkanut kertymääni. Hyvin nopeasti kuitenkin huomasin, että kaipuu ja kovin into jäi sinne Norjan maalle. Tietenkin nuoren pojan mielestä siksi, että sieltä sai isompia kaloja. Heti kun ensimmäiset kaverit alkoivat saamaan ajokortteja, niin sitä vaan lähdettiin Norjaan, milloin viikonlopuksi tai useaksi viikoksi. Tuntui, että vain taivas oli rajana niille mahdollisuuksille mitä perhokalastus tarjosi. Se oli loputon pelikenttä täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ja vaikeammin opittavia asioita. Vahvan kilpaurheilutaustan ja ehtymättömän innon puolesta vaelluksetkaan ei olleet ongelma, joten kyllähän sitä käveltiinkin kymmenien kilometrien matkoja, tavoitteenalöytää se "koskematon vesi". Joskus sitä löytyi aivan super kalaisia vesiä missä taimenet ja raudut söivät kelin kohdalleen sattuessa kilpaa pinnasta ja joskus taas heitettiin kolme päivää ilman nykyäkään. Kerran heinäkuussa vaelsimme liki 30 kilometriä todeteksamme, että järvi missä oli määrä kalastaa olikin vielä täysin jään peitossa.

Monta vuotta ennen tämän vaelluksen tekoa olimme kalastaneet Finnmarkissa taimenta, harjusta ja rautua. Tuo yksi epäonnistunut vaellusreissu jäässä olevalle tunturijärvelle muutti kuitenkin jatkossa tehtävien reissujen luonnetta paljon. Palasimme autolle räntäsateessa, osin pettyneenä siitä, että tuota järveä emme päässeet kalastamaan. Huumoria kuitenkin vielä löytyi ja mietimme, että itseämme voimme tästä vain syyttää kun into ajoi järjen edelle emmekä ajatelleet vuodenaikaa sekä järven korkeutta merenpinnasta. Mutta ei silloin auttanut jäädä surkuttelemaan, vaan päätimme suunnata sadan kilometrin päässä olevalle jäämeren rannalle, sillä yksi kaverini oli kuullut, että sieltä saisi meritaimenta. Silloin meritaimenen perhokalastus rannalta oli täysin tuntematon kalastuksen muoto mutta reissu osoittautuikin aivan uskomattomaksi kokemukseksi. Onnistuimme pyytämään useita meritaimenia, isoimpien ollessa noin 60 cm luokkaa.

Ensimmäisen ja onnistuneen meritaimen reissun jälkeen alkoi kalastuksen luonne muuttua. Reissut alkoivat suuntautua pääosin merelle ja meritaimenta jallitettiinkin useita kymmeniä vuorokausia kesässä. Syy tähän oli tottakai uuden viehätys ja tiedostamaton tilanne siitä, kuinka isoja kaloja meri voikaan tarjota. Tietenkin myös sillä oli osansa, että harjusta olimme kalastaneet "mitan täyteen". Rautua ja taimentakin oli heitetty jo vuosia, joten uuden aloittaminen tuntui erittäin koukuttavalta ja hyvältä. Seuraavat vuodet olivat kalastuksen täyteisiä ja kaikki vapaa-aika kului perhokalastuksen parissa, sillä kilpaurheilu oli loppunut vakavaan loukkaantumiseen ja elämässä oli paljon "tyhjää" kun normaalisti harjoitteluun ja leirityksiin oli kulunut merkittävän paljon aikaa. Tällöin perhokalastuksen rooli nousi arvoon arvaamattomaan.

Meritaimenen kalastus Pohjois-Norjassa vei täysin mukanaan. Meren suuruus, mystisyys ja kalojen koko sekä voima oli jotain sellaista, mikä loi aivan poikkeuksellisen fiiliksen. Karut ja alati vaihtelevat kelit sekä luonto. Paljon sellaista mitä yksi munat jäässä toukokuisessa Jäämeressä seisova perhokalastaja ei voinut ymmärtää. Eikä ymmärrä täysin vieläkään, vaikka aktiivisesti jäämerellä taimenta on nyt tullut kalastettua 10 vuotta.

Myös Jäämeressä vahvasti esiintyvät merikalat veivät minun mielenkiintoa pois taimenen kalastuksesta. Mietin, että eikös sei ja turskakin voisi perhoon ottaa, kun sopivassa paikassa sitä tarjoaa. Ja tottakai sitä piti päästä kokeileen. Vuorovesi virtojen laidat ja loppu liu'ut osottautuivat heti kelpo ottipaikoiksi ja onnistumisia tuli. Kalojen koko kuitenkin pysyi hyvin maltillisesti alle 70 cm. Tiesin myös, että virveli vehkeillä oltiin saatu paljon suurempia kaloja, joten ei se mahdotonta voisi olla perhollakaan. Vaikeaksi asian teki toki se, että virvelivehkein kalastettiin lähes poikkeuksetta veneestä ja perhoa taas rannalta heittäen. Tuntui vahvasti, että osakkeet eivät olleet ihan yhtä korkealla perhokalastajille. Paljon sitä tuli satelliittikuvia tutkittua ja eri paikkoja kokeillen ennen kuin homma alkoi kunnolla vasta hahmottumaan. Muistan vielä kun yhdellä elokuun reissulla sopiva vuorovesivirta ja laskuvesi sattui illan pimeneville tunneille. Valtavat pikkukala parvet liikkuivat aivan virran reunassa lähellä rantaa. Helpon saaliin houkuttelemana suuret seit ja turskat uskaltautuivat matalaan veteen saalistamaan ja ruokailemaan näitä pikkukaloja. Heittelin rannalta ja onnistuin pyytämään tuona hetkenä kaksi yli metrin seitä, isoimman ollessa 108 cm pituinen. Sein lisäksi tuona hetkenä onnistuin pyytämään myös turskan joka oli hiukan vajaa 90 cm. Myös puolisoni, joka myös kalastaa perholla, sai useamman yli 80 cm kalan. Se oli täysin käsittämätön ilta ja kokemus kaiken kaikkiaan. Kokemuksesta voin sanoa, että kyllä tuommoinen reilun metrin sei merivirrassa #8 perhovavalla on vastus vailla vertaa, eikä siihen voimaan ja syöksynopeuteen kykene edes lohi, ainakaan vielä ole kyennyt.

Meritaimenen kalastuksen ohella aloin tutustumaan yhä enemmän lajin kirjallisuuteen sekä etsimään tietoa internetin ihmeellisestä maailmasta. Olin kuullut monien "tosi kalastajien" puhuvan lohen pyynnistä, joten päätin myös itse tutustua aiheeseen. Talven pimeinä tunteina internettiä selattiin kuumeisesti aiheeseen tutustuen sekä uutta kala kautta odottaen. Seuraavana kesänä ensimmäiselle lohenpyynti reissulle suunnattiin Finnmarkin pienehkölle lohijoelle. Valitettavasti kukaan kavereistani ei ollut yhtä innoissaan lohen kalastuksesta, joten reissuun lähdin yksin. Ensimmäisellä reissulla en onnistunut lohta saamaan enkä päässyt edes tärppiä tuntemaan. Seuraava reissu tulikin jo hyvin pian ja onnistuin tuolla reissulla saamaan karvan verran yli 90 cm naaraslohen, joka antoi minulle kovimmat kyydit siihen aikaan mitä olin koskaan aikasemmin kokenut. Jokainen lohenkalastaja tietää mistä puhun. Kerran kun sitä pääsee kunnon lohta pitelemään, niin paluuta ei enään ole. Tai niinhän ne ainakin sanovat. Siitä reissusta lähtien olen kalastanut lohta ja lohireissujen yhteydessä myös toki meritaimenta. Kaikki muut kalalajit ovat jääneet hävettävän vähälle kalastukselle. Oikeastaan koko perhokalastus urani kaari on ollut hyvin samanlainen, uuden kalalajin kalastaminen vei aina mennessään. Legendaarinen sanonta "nälkä kasvoi syödessä" toistui ainakin minun kohdallani liiankin hyvin!

Nyt lohen ja meritaimenen kalastusta Norjassa alkaa olla takana jo noin 20 vuotta, voin tehdä jonkinlaisen yhteenvedon menneestä. Huomiona voin sanoa, että en ole siis kalastanut lohta Suomessa perholla ikinä ja Ruotsissakin vain kaksi kertaa. Voin siis sanoa, että olen perhokalastajana puhtaasti Pohjois-Norjan kasvatti. Jäämeri, siihen laskevat joet sekä Finnmarkin lukuisat tunturijärvet ovat niitä vesistöjä, jotka ovat muovanneet minusta perhokalastajan joka olen tänäpäivänä.

Olen perhokalastajana omalla mittapuullani hyvin intohimoinen. Pyrin kalastamaan joka kesä noin 30-50 vuorokautta Norjassa. Kesälomien lisäksi pyrin tekemään myös paljon viikonloppureissuja, kun matkaa Norjaan ja kalapaikoille minulle kertyy vain se 500-600 km. Voin todeta, että joella kulutettu aika on minulle kuin pistäisin rahaa pankkiin. On ollut mieltä tyydyttävää ja hienoa huomata kuinka olen oppinut jatkuvasti uutta ja että, taitojen kehittymisen myötä saatujen kalojen määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Finnmarkin pienissä joissa ei ole lähellekään sellaista määrää yli 10 kg lohia, kuin isommilla virroilla, mutta joka kesä sen ison jallittaminen on ollut minulla tavoitteena. Onnistumisia on myös tullut ja se antaa aina uskoa tekemiseen.

Minulle rikkaus on vapaus tehdä ja harrastaa. Arvostan ihmisiä, jotka luovat uraa ja ovat menestyneet mutta yhtä lailla arvostan niitä ihmisiä, jotka uskaltavat heittäytyä ja elää hetkessä tätä ainutlaatuista elämää. Raha on nykymaailmassa elämisen mahdollistaja mutta yhtä asiaa sillä ei voi ostaa ja se on vapaa-aika. Minulle vapaa-aika on se suurin rikkaus. Kun minulla on mahdollisuus olla kesällä kalassa tai syksyllä metsällä, niin tunnen suurta vapautta sekä mielihyvää.

Omien kokemuksieni perustella voin todeta seuraavaa: ikään tai sukupuoleen katsomatta perhokalastus sopii ihan kaikille. Perhokalastus on kalastuksen jaloin muoto ja haastaa lajin harrastajaa ihan sieltä alkeiden opettelusta hamaan tulevaisuuteen saakka. En usko, että kukaan on koskaan "valmis perhokalastaja". Jos sinulla ei ole läheistä tai ystävää joka perhokalastaa mutta haluaisit itse päästä lajiin mukaan, niin älä missään nimessä luovu halustasi. Internetissä on nykyään todella paljon tietoa, jotka auttavat sinua pääsemään alkuun. Suomessa on myös kalapaikkojen äärellä avuliasta porukkaa.

Kuten minun tarinani edellä, perhokalastuksen aloittaminen ja sen itseoppiminen ei ole mahdottomuus. Kyllä, se on haastavampaa mutta myös ehkä se kaikkein palkitsevin tie. Yhtä ja oikeaa tietä ei ole, vaan jokainen "maalaa" oman tarinansa perhokalastajana. Kuitenkin usein niin, että kaikilla on sama päämäärä. Paljon unohtumattomia ja ainutlaatuisia hetkiä perhokalastuksen parissa. Tämä harrastus on tuonut minulle paljon uusia ystäviä, unohtumattomia muistoja, sekä mielenrauhaa. Nautinnollisia kalahetkiä teille jokaiselle!